torstai 25. helmikuuta 2016

Keskustelua ravintosuosituksista

Maitolasi kädessä
Luin hiljattain juttua ravintosuosituksista ja niihin kohdistuneesta kritiikistä. Erityisesti huomioni herätti keskustelu maitotuotteiden merkityksestä ravintosuosituksissa. Ylen kanavilla esitetyssä radio- ohjelmassa laitettiin vastakkain personal trainer Tomi Kokko sekä Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen professori Suvi Virtanen. Oli mielenkiintoista kuunnella kahden osapuolen eriäviä mielipiteitä aiheesta.  
Tässä linkki kyseiseen keskusteluun. 

Maitotuotteiden määrä suosituksissa on herättänyt ihmetystä. Muiden Euroopan maiden suosituksiin verrattuna Suomessa maitotuotteiden suositus on keskimääräistä runsaampi. (Tässä linkki kiinnostavaan juttuun liittyen maidon kulutukseen Suomessa.) Villeimmissä väitteissä vihjattiin THL:n ja maitoteollisuuden tekevän tällä bisnestä. Maitotuotteiden tärkeydestä kiistellään jatkuvasti. 

Tärkeintä on mielestäni se, että kokeilee erilaisia vaihtoehtoja ja tekee kokemusten ja tuntemusten perusteella valintoja. Ei kannata ottaa esimerkiksi jonkun tutun tai ystävän ruokavaliota suoraan itselle käyttöön, vaikka sillä olisikin tehty tuloksia. Dieetit ja äärimmäisyyksiin vievät pikakuurit toimivat lyhyellä ajalla, mutta usein niissä ei ole ajateltu pitkän tähtäimen tavoitteita tai hyvinvointia. Pienillä muutoksilla pääsee jo pitkälle.

Jos ravintoasiat mietityttävät tai tuntuvat vaikeilta, niin Buugin personal trainerit osaavat näissä asioissa auttaa ja opastaa;)


Lähteet: http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/, http://areena.yle.fi/1-2965329?autoplay=true, http://tomikokko.com/mika-virallisissa-ravintosuosituksissa-mattaa/, http://yle.fi/uutiset/juommeko_maitoa_koska_se_on_kannattava_bisnes/6766804




perjantai 12. helmikuuta 2016

Lajikokeiluja Jyväskylässä osa 2

Talvipäivän aktiviteetteja valittaessa frisbeegolf ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen. Omien kokemuksieni mukaan se on kuitenkin oikein toimiva laji myös talvella. Valkoinen lumipinta paljastaa frisbeen helpommin kuin ruskea maasto, ja syvässä hangessa tarpominen kuluttaa huomaamatta paljon energiaa. 
Olen käynyt kokeilemassa Harjun kuusiväyläisen radan, joka todellisuudessa on rakennustyömaan vuoksi viisiväyläinen tällä hetkellä. Harjun rata ei tarjoa hirveän pitkiä etäisyyksiä, mutta sopii minun kaltaiselleni aloittelijalle harjoitusratana. Tuomiojärven frisbeegolfradalta löytyykin jo haastetta enemmän kuin tarpeeksi meikäläiselle. Yhdeksänväyläisellä radalla on paljon korkeuseroja ja tiheästi puita. Ylä- ja alamäet tekevät radasta monipuolisen.
Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan jos sitä ei ole vielä tehnyt! Laji sopii kaiken ikäisille ja tasoisille ja sitä voi pelata isollakin porukalla. Frisbeegolf kiekkoja löytyy muun muassa urheilukaupoista. Myyjiltä kannattaa kysyä neuvoja oikeanlaisen kiekon ostamiseen.
Jyväskylä tarjoaa runsaasti ulkoilumahdollisuuksia ja tämäkin on ilmaista:) Lähde siis nauttimaan talvikeleistä yksin tai yhdessä!



torstai 4. helmikuuta 2016

Lajikokeiluja Jyväskylässä osa 1



Eräänä raikkaana talvipäivänä teki mieli harrastaa jotain ulkoliikuntaa, mutta lenkkeily ei houkutellut. Niinpä pakkasin luistimet kassiin ja suuntasin kohti Jyväsjärven retkiluistelurataa. 
Retkiluistimia en omista, mutta hokkareilla pärjäsi erinomaisesti. Jään kunto oli ihan ok, joskin matkan varrella oli melko paljon isoja railoja. Niiden jatkuva väistely kävikin kuntoilusta. 
Pituutta lenkille oli merkitty 
2,5 km, mutta urheilukellooni tallentui 2,8 km matka. Tuon matkan runttasin parhaimmillaan alle 8,5 minuuttiin(siitä pieni haaste lukijoille;)). Kesäisin tulee rullaluistelua harrastettua sauvojen kanssa ja tässäkin ne olisivat olleet hyödylliset.
Reidet ja pakarat kiittivät treenistä seuraavana päivänä, vaikka se jäikin lyhyeksi henkilökohtaisen kuvaajani varusteongelmien vuoksi.
Suosittelen ehdottomasti! Tulee huomaamatta tehtyä lisätöitä, kun puikkelehtii railojen seassa. Pakko se on myös myöntää, että kilpailuvietti ajoi toistuvasti tilanteeseen joka on varmasti ainakin hiihdon harrastajille tuttu: "Pakko päästä tuon ohi".