keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

Nyt laitetaan Kimmo kuntoon!

Joskus vain elämässä tulee se hetki, kun tuntuu, että on viimeinen mahdollisuus kääntyä kohti parempaa. Tällaisen hetken Kimmo koki muutama viikko sitten, otti itseään niskasta kiinni, ja tuli käymään Buugilla jutustelemassa. Tuokion jälkeen Kimmo olikin jo paremmalla tiellä, hän sitoutui koko loppuvuoden kestävään projektiin, jonka tarkoituksena on saada tämä ruuhkavuosia elävä mies takaisin energisemmän ja terveellisemmän arjen pariin.


Kuka on Kimmo?


Olen 37-vuotias kolmen pienen pojan isä. Työskentelen Elite varainhoito Oyj:ssä yksityispankkiirina ja JBA:n hallituksen puheenjohtajana. Pelaajaurallani edustin useita seuroja ja lopetin aktiivisen urani 2006. Lopettamisen jälkeen painoni on noussut pikkuhiljaa ollen nyt noin 126 kg. Pituutta minulla on 192cm.

Nautin hyvästä ruuasta ja juomasta sekä yhdessäolosta perheeni kanssa. Erityisiä harrastuksia minulla ei ole sillä perhe vie kaiken vapaa-ajan. Koripalloa käyn pelailemassa keskimäärin kerran viikossa.

Työni on henkisesti rasittava vaativa myyntityö. Ajan autolla noin 8-10 tuntia viikossa. Loput viikoittaisesta työajasta kuluu tietokoneen ääressä. Tunnen oloni erittäin heikkokuntoiseksi. Veriarvoni ovat keskivertoa heikommat ja kohonnut kolesteroli aiheuttaa huolta arkeen. Väsymys vaivaa päivittäin ja toivoisinkin olevani energisempi isä lapsilleni. Vuosi sitten minulla diagnosoitiin uniapnea, jota hoidan hieman laiskasti. Kärsin myös lähes kroonisesta närästyksestä ja huonosta vatsan toiminnasta. Erityisiä lääkityksiä minulla ei ole.

Härkää sarvista PT-Niinan kanssa


Koskaan ei ole liian myöhäistä päättää tehdä jotain hyvinvointinsa eteen, ja hienoa on, että Kimmo tuli juttusille näin varhaisessa vaiheessa. Kimmon vahvuutena pidän nimenomaan aktiivista menneisyyttä ja kilpailuhenkeä. Valmentajana katson tarkasti kokonaisrasituksen perään, ettei kuormiteta elimistöä hälytystilaan. Motivaatiota pyrin myös pitämään yllä pienin porkkanoin aina sinne jouluun saakka.

Tällaisiin projekteihin tulee lähteä maltilla. Vaikka tietenkin olisi hienoa, että tulokset voitaisiin jo heti kuukauden päästä lyödä pöytään, ei se olisi järkevää ja pysyvää muutosta. Mutta hyvillä välitavoitteilla tuntuu matkakin mukavammalle. Kuinka hienoa olisikaan, jos Kimmosta tuntuisi jo kesällä, että jaksaa touhuta paljon enemmän poikiensa kanssa! Tällaiset tavoitteet ovat mielestäni kaikkein parhaimpia ja eniten motivoivia.





Kimmoa voit projektin aikana seurata täällä blogissa, Buugi Personal Trainer -facebook-sivulla sekä Buugi Personal Trainer -Instagramissa hashtagilla #kimmokuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti